Sound's Bruno












»
etusivulle






Lempinimi: Bruno Koulutustaso: Vaativa B
Painotus: Yleispainotus Rataesteet: 120 cm
Rotu: Newforest Sukupuoli: Ori
Syntynyt: 15.12.2008 Väri: Ruunikko
Säkäkorkeus: 132 cm Rekisterinumero: VH-59444
Omistaja: salja ja Ziki Kasvattaja: Brenda, Sound


Luonnekuvaus

Tiedän olevani tallin kunkku ja kateellisten katseiden kohde, olenhan newforestori Sound's Bruno eli Bruno! Omassa karsinassani saatan tuntua välillä vähän itsepäiseltä ja pelottavaltakin, mutta käytävällä tai hoitopuomilla hoitamiseni kanssa ei varmasti tule minkäänlaisia ongelmia. Harjatessa minua ei yleensä haittaa mikään varsinkaan, jos saan syödä samaan aikaan. Talutettaessa osaan kuitenkin olla melko ilkikurinen ja sen varmasti huomaa taluttajakin. Satulointi, suitsinta ja loimitus eivät ole koskaan minua haitannut eikä varmasti tule haittaamaan tulevaisuudessakaan.

Ratsuna minua ei todellakaan voisi kuvailla sanoilla 'helppo' ja 'automaatti', sillä vaadin ratsastajalta rautaisia hermoja ja tiukkaa otetta. Jotkut ajattelevat, että olen todella kovasuinen, mutta jos ohjistani jää roikkumaan niin saakin katsella maailmaa jostain aivan muualta kuin selästäni. Myös ratsastajan pohkeiden käytöstä olen tarkka enkä siedä pohkeilla paukuttelua. Esteitä hyppään paremmin kuin mielelläni ja yleensä ratsastajatkin ovat sitä mieltä, että esteet ovat vahvuuteni. Sopivan ratsastajan kanssa väännän kuitenkin kouluakin ihan mielelläni, mutta se riippuu aikalailla silloisesta mielentilastani Maastoon en todellakaan lähde köpöttelemään, vaan haluan aina kaahailla, spurttailla, laukkailla tai ryöstää!

Sukutaulu

i. Morning Coffee
ii. Less or More
VWY-II
iii. tuntematon
iie. tuntematon
ie. Cappucina
evm
iei. tuntematon
iee. tuntematon
e. Soap Opera
ei. Bright Green
evm
eii. tuntematon
eie. tuntematon
ee. Silent Movie
evm
eei. tuntematon
eee. tuntematon

Kilpailukalenteri

PVM Paikka Laji Luokka Sija
- - - - -
- - - - -
- - - - -
- - - - -
- - - - -
- - - - -

Jälkeläiset

Syntynyt Nimi Isä/Emä Omistaja
- - - -
- - - -
- - - -


kuvien © flickr.com, lisenssi tekstit © brenda, virtuaalihevonen